sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Tervehdykset Po1ntin kesätyöntekijöiltä!

Heipä hei!

Po1ntin studio on taas täyttynyt innokkaista kesätyöntekijöistä, jotka muun muassa päivittelevät tätä blogia kesäkuun edetessä. Työt lopullinen kokoonpano aloitti kesäkuun alussa ja hommaa on riittänyt alusta asti. Työt ovat sijoittuneet pääasiassa kirjaston toimistolle ja töiden painopiste oli aluksi tietokonehommissa. Tutustuimme esimerkiksi PhotoShopin ihmeelliseen maailmaan ja päästimme luovuutemme valloilleen toimistoa järjestellessä. Toinen viikko oli Vekara-Varkaus-viikko, jolloin pidimme omaa valokuvapajaa ja kirjoittelimme blogiin juttuja viikon tapahtumista.

Meidän hommiin kuuluu tiedottaa netissä kesän häppeningeistä ja välillä jalkautua esimerkiksi kesäkadulle ja At the Library- tapahtumaan. Ensimmäisellä viikolla suuntasimme muuan muassa lasten junnuleirille sekä Harjurannan kesäteatteriin, molemmissa paikoissa haastattelijat pääasiassa hampaat kalisten taltioivat Varkauden menoa.

Tässä pienet esittelyt meistä

*insert picture here*

Meidän jengiin kuuluu viisi työntekijää; Emilia, Emilia, Heidi, Jussi ja Wilma. Heidi aloitti työt Po1ntissa jo maaliskuussa, mutta jatkaa vielä heinäkuun alkuun saakka kesätiimissä. Yhteisöpedagogiopiskelija Jussi on ollut harjoittelussa toukokuun alusta ja tekee harjoittelunsa loppuun kesäkuussa. Jussilla on kokemusta nuorisopalveluista jo pitkältä ajalta ja vapaa-ajalla hänellä riittää tekemistä kesäteatterien kanssa. Emilia on ollut työssäoppimassa jo helmikuun puolesta välistä asti ja jatkaa nyt kesätyöläisenä. Toinen Emilia liittyi kesätyökaartiin koulujen loputtua 6.6, työpaikalla häntä tosin kutsutaan lempinimellä "Epi" sekaannusten välttämiseksi. Epi on tutustunut nuorisopalveluiden hommiin Wanuvan kautta, jossa hän toimii varapuheenjohtajana. Wilma tuli samaan aikaan mukaan kesätiimiin kuin Epikin. Vaikka tiimiin mukaan tulo tapahtuikin viime hetkillä, on Wilma nauttinut työstään paljon. Vapaa-ajallaan hän käy tallilla ja lenkkeilee yhdessä koiransa kanssa. 

Lisää infoa meidän kesähommeleista löytyy täältä blogista!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti