torstai 25. huhtikuuta 2019

Waltterin koulun taidenäyttely

Kävimme Lotan kanssa ihastelemassa Waltterin koulun taideteoksia. Siellä oli mm upeita kankaista tehtyjä siilejä sekä tauluja. Myös tunnettut maalaukset olivat saaneet hienot PopUp-versiot. Nuoret oppilaat olivat tehneet persoonallisia huppareita ja lippiksiä sekä unelmakarttoja omasta tulevaisuudesta.







i

-Roni

kuvat Lotta ja Roni

sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

Warpasten kokous

Warpasten kokous


Menimme Janinan kanssa Warpasten kokoukseen tiistaina 21.03.2019 ja kokous alkoi klo 11:30. 
Varkauden alakouluja oli edustamassa Kangaslampen -, Luttilan-, Puurtilan-, Könönpellon-, Waltterin-, Lehtoniemen- ja Repokankaan koulu. Kokouksen alussa Anneli ja kokouksen puheenjohtaja esittelivät itsensä ja uusi puheenjohtaja kertoi vähän itsestään. Janina piti pienen harjoituksen, minä olen ja minä pidän, lapsille sekä aikuisille, mikä meni erinomaisesti.

Eri koulujen edustajat kertoivat koulujen kuulumisesta ja erilaisista toiminnoistaan. Kyseessä oli lasten kuulemisfoorumi. Puheenjohtaja ja koulujen edustajat keskustelivat erilaisista asioista. Myös kesä Vekara-Varkauden suunnitelmat ja ohjelmat esiteltiin. Tänä vuonna on Vekara-Varkauden juhlavuosi. Nuorille kerrottiin kuinka he ovat vaikuttaneet Vekara-Varkauden ohjelmaan Heli Sutinen. Wanuvalaiset Triinu ja Ada kertoivat Wanuvan toiminnasta ja kuinka Wanuvaan voi liittyä. Seurakunnalta tuli Urpo Häkkinen kertomaan heidän toiminnastaan. Kokouksen päätytyyä saivat lapset mennä herkuttelemaan lohi/kinkku croissantteja ja keksejä. Tarjolla oli myös mehua, kahvia ja teetä. Jussi Mikkonen kertoi kokouksen loputtua vielä vähän Nuorten Talosta. 


Mukavaa kevättä!

 T: Lotta ja Janina

Tässä vielä kuvia kokouksesta.







perjantai 29. maaliskuuta 2019

Monodisco



Nuorisopalvelut olivat mukana järjestämässä monodiscoa seurakunnan kanssa vattuvuorella keskiviikkona 06.03.2019.
Nuorisopalvelut ja seurakunta aloittivat monodiscon pienellä pulkkakilpailulla. Nuoria ja aikuisia lapsien kanssa alkoi satelemaan paikalle. Makkaroita ja mehua jaettiin lapsille ja työntekijöille Grillikatoksessa. DJ sai ihmisiä tanssimaan hyvällä musiikilla ja toi hyvää tunnelmaa illan hämärtyessä. Vattuvuorella järjestettiin myös Lumenveiston työpaja, johon osallistui paljon lapsia.



nuoria rinteessä


Pulkkakisan kilpailijat ja palkinto.

Vattuvuoren juurelle oli tehny upeita lumiveistoksia. 

Lumenveistoa



 







Nuorisopalvelut kiittävät mahtavasta Monodiscosta! kuvat: Lotta Kaunisto




t: Juuso ja Lotta









torstai 28. maaliskuuta 2019

Koulukierrokset nuortenideat.fi ja Wanuva



PROJEKTIN TOTEUTUS KOULUILLA



Heippa! Täällä kirjoittelee nuorisopalveluiden harjoittelija Janina Piippo.
Kerron tässä kirjoituksessa vähän siitä miten projektini toteutus meni ja mikä oli projektinani. 

Aloitimme Repokankaan koululta projektin toteutuksen ma 11.3.
Kävimme tiedottamassa nuortenideat.fi -palvelusta & nuorisovaltuusto Wanuvasta ja samalla kerroimme myöskin Po1ntin sivusta ja Nuorten Talosta 6 luokkalaisille. Joka koululla arvoimme heijastimia ja silmälasien puhdistusliinoja ja jätimme julisteita luokkiin.


Maanantai 11.3 olimme Repokankaan koululla ja siellä oli kaksi 6 luokkaa joille pidimme erikseen tiedottamisen. Aikaa olimme varanneet 45min per. ryhmä ja se toteutui.
Aloitimme esittelemällä itsemme ja pidin lämmittelyharjoituksen ja huomasin, että välillä täytyy muokata sitä ryhmälle soveltuvammaksi se onnistui hyvin.
Nuoret vaikuttivat kiinnostuneilta ja kuuntelevaisilta. Uskomme, että sieltä muutamat innostuivat varmasti käyttämään Nuortenideat.fi -palvelua ja liittymään nuorisovaltuusto Wanuvaan. Näytimme myöskin kyselyn Nuorten Talosta, johon voivat käydä kertomassa nimi ehdotuksen talolle ja kerroimme sinne tulevan myöskin kysely. 
Videot olivat hyviä, että ei ollut pelkästään, sitä puhumista meiltä. 
Hyvä mieli jäi, vaikka olikin hieman aamukankeutta ja tuli lomalta. Tunsin onnistuvani ihan hyvin. Persoonaani rupean käyttämään vaan rohkeammin päivältä, päivältä enemmän.


12.3 olimme Luttilan koululla jossa meni jo kaikki paljon paremmin. Aloin käyttämään persoonaani enemmän ja oppilaat tuntuivat kuuntelevan kiinnostuneina. Lämmitysharjoitus oli taas aivan erilainen, kuin Repparin koululla ja toisaalta hyvä niin. Hyvä on vähän muokata toimintaa ryhmälle sopivammaksi ja huomasin heti, että se toimi sille ryhmälle. 
Onnistunut käynti ja toivotaan että sieltä nyt tuli innostusta myöskin blogin kirjoitteluun. Luttilassa oli yksi 6 luokka.


13.3 olimme Puurtilan koululla. Meillä meni esittelyt ihan hyvin. Lämmitysharjoitus onnistui ja oppilaat olivat melko rauhallisia ja kuuntelivat hyvin ohjeet. Ääni meinasi hävitä niin ei voinut kunnolla puhua. Onneksi oli Anneli mukana niin selvittiin ilman hiljaisia hetkiä. Nyt rauhallisesti ja selkeästi niin kaikki menee hyvin. 
Pääsimme luku järjestykseen taululle.
(kuvan ottanut Anneli)



Hyviä sanontoja löytyi seiniltä.
(kuvan ottanut Anneli)



Ryhmäkuva Puurtilan oppilaiden kanssa.
(kuvan ottanut Puurtilan 6lk opettaja)


14.3 kävimme Waltterin koululla ja meitä oli minä, Jussi ja Anneli.
Teimme niin että esittelimme itsemme ja minä pidin lämmittelyharjoituksen. Anneli kertoi nuorisovaltuusto Wanuvasta, josta näytimme myös videon. Sen jälkeen minä kerroin Nuortenideat.fi -palvelusta josta näytin videon minkä Justimusfilms oli tehnyt ja käytiin prezi esitys läpi. Jussi otti sitten ohjat ja kertoi Nuorten Talosta ja näytettiin kaksi kyselyä nuorten taloon liittyen. Näytimme Po1ntin sivun ja sen blogin ja Repokankaan koulun blogin toivottavasti koulut innostuisivat taas kirjoittelemaan blogeja. Sitten jaoimme julisteet seinille ja arvottiin ketkä saavat Nuortenideat.fi -palvelun heijastimet ja silmälasiliinat. Nuoret kuuntelivat hyvin ja näytti jopa siltä, että kiinnostus heräsi. 
Vierailumme oli yllätyksenä oppilaille.
(kuvan ottanut Anneli)


Waltterin koululla oli hyvä viisaus.
(kuvan ottanut Anneli)
Janina ja Jussi valmiina aloittamaan.
(kuvan ottanut Anneli)
Janina, Jussi ja Anneli.
(kuvan ottanut Anneli)

18.3 Kävimme toisen kerran Waltterin koululla pitämässä toiselle luokalle tiedotusta. 6B luokka kuunteli hyvin ja kerroin omin sanoin enemmän ilman lukemista jostain suoraan. Osallistin nuoria itsekin ettei ollut pelkkää kuuntelemista ja saivat vaikuttaa arvonnassa hieman itsekkin. Kiinnostusta näytti olevan ja vastailevat yhdessä opettajan kanssa kyselyyn ja myöskin miettivät nimi ehdotuksia Nuorten Talolle. Nyt jäi tosi hyvä fiilis tästä käynnistä! Mahtavaa oli myöskin nähdä, miten he tsemppasivat toinen toistaan, jos ei keksinyt tai uskaltanut sanoa harjoituksessa mitään. Heitin kehiin omaa persoonaani enemmän josta tuli jotenkin niin helpottunut olo, tämä oli aivan mahtavaa.


18.3 Menimme Kangaslammin koululle. Keli oli ollut todella huono ja todella loskaista niin tiet oli kamalassa kunnossa, mutta hengissä selvittiin perille!
Koululla oli mukavaa, kun kaikki kuunteli hyvin ja kaikki lähti mukaan lämmittelyharjoitukseen hyvin. Kangaslammilla oli yksi 6 luokka.
Kangaslammilla ääni meinasi lähteä, mutta pääsääntöisesti kaikki mitä piti tuli silti jotenkin kerrottua. Opettajalta tuli hyvä kysymys myöskin, että jos sieltä kiinnostuu joku niin miten kyydit sitten hoituisi, ettei siitä jäisi kiinni. Se oli hyvä, että ihan opettajallakin tuli kysymys mieleen. Siihen vastaus oli, että eiköhän silloin jotenkin kyydityksiä saada järkättyä.


19.3 Kävimme Lehtonimen koululla, jossa oli kaksi 6 luokkaa. Siellä sain oikeasti vedettyä täysin omalla persoonallani, ammatillisen kasvun huomaaminen itse siinä tilanteessa aivan mahtavaa. Oli oikein mukavaa päästä näyttämään taitoni ja oli todella hyvä mieli koko päivän, kun tuli onnistumisen tunne. Oppilaat kuuntelivat ihan hyvin.

Esittelemässä prezi esitystä.
(kuvan ottanut Anneli)



Kertomassa ryhmätehtävää (Janina)
(kuvan ottanut Anneli)



Lehtoniemen koulun oppilaiden piirustuksia.
(kuvan ottanut Anneli)

26.3 Kävin könönpellon koululla, joka oli viimeinen koulu jolle kävin kertomassa nuortenideat.fi -palvelusta, Nuorten talosta, po1ntin sivusta ja nuorisovaltuusto Wanuvasta. Koululle piti lähteä mukaani Jussi, mutta hän oli kipeänä, joten äkkiä varasuunnitelmaa ja eikun menoksi. Otin mukaani kuitenkin Lotan kuvaamaan. Oli hyvä kokemus ja samalla jännitti kun yksin menin pitämään. Täytyi hieman soveltaa jopa lämmittelyharjoituksessa kun 46 oppilasta oli kerralla. Vaihdoin lennosta lämmittelyharjoituksen toiseen, joka oli "minä olen ja minä pidän" ja se onnistui hyvin. Katsottiin samat videot mitä yleensä muillakin kierroksilla oltiin katsottu eli Wanuvasta ja Nuortenideat.fi:stä. Pidin ryhmätehtävän nuorille joiden avulla saimme samalla tietoon mitä nuorille jäi päähän videosta ja myöskin palautetta vähän siitä, että kiinnotuiko kansainvälisestä Nuortenideat.fi -palvelusta. Kerroin omin sanoin senverran mitä osasin kertoa ja välillä tuli lisää mieleen niin palasi vielä asiaan. 
Po1ntin sivujen esittely.
(kuvan ottanut Lotta)
Lapset katsomassa Justimusfilmsin videota.
(Kuvan ottanut Lotta)

Oikein isot kiitokset Repokankaan -, Luttilan -, Puurtilan -, Waltterin -, Kangasniemen -, Lehtoniemen - ja Könönpellon koulu, kun saimme tulla toteuttamaan projektini teidän kouluille! Oli aivan mahtava kokemus päästä suunnittelemaan ja toteuttamaan tämä projekti. Opin paljon uutta ja sain varmistusta, myös itseeni lisää ja ammatillisen kavun huomasin itsessäni! Oli mahtavaa huomata miten opin kokoajan uutta ja kehitettyä toteutusta paremmaksi. Mutta pidemmittä puheitta tästä nyt pääsi vähän kurkkaamaan miten projekti meni ja mitä projekti piti sisällään.
Muistakaas Nuortenideat.fi -palvelu ja nuorisovaltuusto Wanuva!

Hyvää kevään jatkoa!

27.3 Eräleirikeskuksella, puussa näkyy käpyjä.
(kuvan ottanut Janina)
Kävimme etsivä Suvin kanssa eräleirikeskuksella ottamassa keväisiä kuvia.
(kuvan ottanut Janina)





Terkuin: Janina Piippo













maanantai 18. maaliskuuta 2019

Wanuva Olohuoneella

Hallintojohtaja Toni Leppänen vieraili Wanuvan tammikuun kokouksessa ja ehdotti Wanuvalle Olohuonetta kokouspaikaksi (Kauppakatu 13). Wanuva piti maaliskuun kokouksensa siellä ja totesi paikan viihtyisäksi.

Kokousta varten Wanuva oli varautunut omalla videotykillä ja tietokoneella.

Kokouksessa nuorisotyön opiskelija Janina Piippo esitteli nuortenideat.fi-palvelua.

Kokoustarjoilu järjestyi tilauksesta. Tarjolla ollut piirakka sai osanottajilta kehuja.
Kokous sujui hyvin.

torstai 14. maaliskuuta 2019

Nuorisonohjaaja Jussi


Hei!

Olen Jussi ja aloitin juuri nuorisopalveluilla nuorisonohjaajana. Tehtäväalueenani on Nuorten Talon toiminnan suunnittelu ja kehittäminen. Koulutukseltani olen yhteisöpedagogi ja odotan tulevaa kevättä kädet syyhyten, kaikkea kivaa on luvassa!

Tällä hetkellä majailen kirjastolla Po1nt –studiolla ja tulevaisuudessa työpisteeni tulee sijaitsemaan Nuorten Talolla. Mikäli Sinulla on jotain kysyttävää tai ideoita Nuorten Taloon liittyen, voit olla yhteydessä minuun!

Tiesitkö että Nuorten Talolle etsitään nimeä? Käy tsekkaamassa https://www.nuortenideat.fi/fi/ideat/1961/
Lisäksi Nuorten Taloon liittyvään kyselyyn voit vastata täältä https://www.nuortenideat.fi/fi/ideat/1966/


Jussi Mikkonen
Nuorisonohjaaja
040 444 2289
jussi.mikkonen(at)varkaus.fi

torstai 28. helmikuuta 2019

Nuorten Ehkäisy


Menimme po1ntin kanssa ohjaamolle (tiistaina 12.2.2019) tapaamaan ehkäisyneuvolan terveydenhoitajan, Sini Pulliaisen. 

Sinin työhön kuuluu nuorten valistaminen sukupuolitautien ja ehkäisyyn liittyvissä asioissa. Hänen toimipisteensä on vaihtelevasti Varkauden sairaalassa sekä ammattikoulussa.

Tarkoituksenamme oli kuvata ja haastatella Siniä hänen työstään, sekä saada enemmän tietoa kyseisistä aiheista.

Saimme heti lämpimän vastaanoton ohjaamolla Siniltä. Pienen tutustumisen jälkeen menimme haastattelemaan häntä toiseen huoneeseen. 

Kohderyhmänä toimii nuoret ja nuoret aikuiset, joista nuoret pojat ja miehet ovat vaikein kohderyhmä tavoittaa. Tilannetta kuitenkin helpottaa todella paljon, että Sini ottaa kaikki asiat vastaan lämpimästi ja ilman minkäänlaisia ennakkoluuloja. Jos kuitenkaan hävettää ja ei uskallakkaan mennä vastaanotolle voit hänelle myöskin soittaa ilman nimeä, jos on avun tarvetta.

Ehkäisymenetelmiä on monelaisia. Ensisijainen ehkäisy on Kondomi koska sillä voi suojata itsensä sukupuolitaudeilta. Myös suuseksin aikana tulisi käyttää suojaa, koska siinäkin altustuu sukupuolitaudille jos kumppanilla on sellainen. Nuorille naisille löytyy esim. pillerit, minipillerit, renkaat, kierrukkat ja ehkäisykapselit. Käytetyimmät ovat pilleri ja rinkula. Harva on vielä kysellyt miesten pillereistä. Ne ovat viellä niin kehitysasteella, joten markkinoilta ei oikein löydy vaihtoehtoja.

saimme paljon tietoa erilaisista ehkäisymenetelmistä. Yleisimmät, ovat pillerit ja niitä on olemassa paljon erilaisia vaihtoehtoja. Lisätietoa saat Siniltä. 
pillerit ovat ilmaisia alle 20 vuotialle ja kondomit alle 25-vuotiaille.


Sukupuolitauteja ovat klamydia, kondylooma, sukuelinherpes, kuppa, tippuri, mycoplasma genitalium, HIV-infektio, trikomoniaasi ja lymfogranuloma venerum. Joskus myös hepatiitti B luetaan seksitauteihin.

 Suomessa saatu tartunta on useimmiten klamydia.

Netistä on helppo etsiä tietoa ja kysyä neuvoa, mutta aina on varmempaa soittaa tai tulla suoraan käymään. Netistä voi saada helposti väärän diagnoosin. 

Sini on huomannut työnsä aikana että nuorista on tullut avoimempia ja uskaltavat tulla pyytämään apua. Hän suosittelee, että nuori aikuinen kävisi kerran vuodessa kontrollikäynnillä. Käynnillä on mahdollista kertoa omista huolistaan, pyytää neuvoa ehkäisyyn tai tutkituttaa itsensä, jos epäilee esim sukupuolitaudin saamista. Myös rinnat voidaan tutkia. Oman kumppanin kanssa voi tulla mukaan käynneille, kun mietitään esimerkiksi sopivaa ehkäisymenetelmää.Suositeltavaa on että tultaisiin aina kumppanin kanssa, koska ehkäisy on molempien vastuulla.

Jos käy kuitenkin niin että ehkäisyä ei ole ollut tai ehkäisy on pettänyt muista että ei ole hätää, koska on mahdollista ostaa apteekista jälkiehkäisypilleri. Jälkiehkäisypilleri pitää ottaa 72h sisällä, ehkäisyn pettämisen jälkeen. Jos onkin tullut raskaaksi Käydään läpi raskauden plussat ja miinukset nuorta painostamatta. Nuorelle annetaan paljon tukea, halusi hän pitää lapsen tai keskeyttää raskauden. 

Oli mukava huomata että nuorille on tarjolla apua sukupuolitauteihin ja ehkäisyyn liittyvissä asioissa. 
Ole rohkea ja avoin ehkäisyyn ja seksiin liittyvissä asioissa. 
Ja ota siniin yhteyttä reippaasti jos jokin painaa mieltä.


  • Lotta 


Ehkäisyneuvolan terveydenhoitaja

Sini Pulliainen 

Soittoaika ma-pe klo 12-13 

 Puh: 0447436694