maanantai 10. marraskuuta 2014

Hupsista heijjaa!

Toimitus on taas jutun juurella! Hulinaa on ollut menneellä viikolla täysin sylein. 
Tarinoiden taulumäki- tapahtuman järjestelyssä on riittänyt tekemistä monelle. 
Jenni - eli minä olen järjestänyt tapahtumaan pienen esittelyn bloggaajista & vloggaajista. Tein myös videokoosteen siitä, mitä vlogit käytännössä ovat. 
Esittelyssä oli myös mukana Ilona Puhakka, joka pitää Never Give Up- nimistä blogia blogbookissa :) Käykääs se katselemassa :) 
Tänään kirjoittelemme Emilian kanssa juttua lehteen. 
Alku on ollut hieman tahmeaa, mutta hyvä tästä tulee :)
Emilia pohtii kuinka muotoilla ajatukset järkeviksi lauseiksi.

Hyvä tästä tulee :) Seuraavaan kertaan siis :) 

torstai 23. lokakuuta 2014

Kirjoitetaan lehteen..... Taas.

Eilen toimitus tapasi saksalaisia nuoria. 
Nuoret ovat kotoisin pirnasta joka on varkauden ystävyyskaupunki. 
Toimitus luonnollisesti tekee tapaamisesta  jutun Warkauden lehteen. 
Haastattelu jouduttiin ymmärrettävistä syistä tekemään kansainvälisillä kielillä. 
Käytössä oli siis englanti. 
Nyt joudumme suomentamaan juttumme lehteen painettavaksi. 
Katri oli eilen tulessa. Oikeasti. 
Emme muut kerenneet sanoa sanaakaan, kun Katri innoissaan haastatteli saksalaisia. 
Tänään Katri ei ole niin tulessa....

Työn tekeminen työpäivän/koulupäivän  päätteeksi on välillä hieman haasteellista :) 

Päivitetäänpä hieman! Jouni on poistunut  iloisesta ja nauraen matkaa taitavasta joukostamme.
Jounilla ei tosin ole hätää, hän vain päätti keskittyä koulunkäyntiin. 
Jounin tilalle olemme saaneet ikäänkuin kytkynä Sannan. 

Toimitus on päättänyt ottaa Varkauden nuorilta ehdotuksia jutun aiheeksi! Meihin saa yhteyttä; 
po1nt.varkaus@gmail.com
040 704 2290 <--- Po1ntWarkauden studion puhelinnumero, johon vastaaja löytyy arkisin klo; 9.00-15 

Rohkeasti viestiä tulemaan! 

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Täällä taas!

Heippa vaan arvoisat lukijat,  toimitus on palannut tukikohtaan.
Toimitus tosin on tehnyt muutamaa lehtijuttua jo aiemmin, kuten varmaan valveutuneimmat lukiat ovat huomanneet! :)
Tänään meitä täällä Po1nt-Warkauden studiossa toimituksen porukkaa on paikalla minä - Jenni ja seuranani on Sanna. 

Heipähei! :)
Ensimmäinen päivä! Huhhhuh :D
Tänään tapaamme saksalaisia, joiden kanssa pääsemme hohtokeilaamaan! :) Tästä sitten kirjoitamme yhdessä jutun WL:lle :)
Ompa mukavaa taas jälleen Po1ntissa. :D


torstai 26. kesäkuuta 2014

Lomille lompsis!

Koko ihana työporukka koossa ♥

Tänään se vihdoin koittaa, nimittäin Nuorten Toimituksen on aika jäädä kesälomalle! Samalla jää tämä blogikin lomailemaan. Meillä on ollut tosi mahtava kuukausi täällä ja ollaan opittu niiiiin paljon uutta mm. kuvanmuokkauksesta ja kirjoittamisesta. Työmme oli hyvin monipuolista ja mielenkiintoista. Meistä tuli tiivis porukka yhdessä ja yhteistyö sujui paremmin kuin hyvin. Kaikesta huolimatta fiilikset on tällä hetkellä hieman haikeat täällä Po1ntilla, koska ihania työkavereita jää kyllä ikävä. :-( 
Toivomme kovasti, että voisimme jatkaa toimituksen parissa vielä ensi syksynä. 

Kiitos paljon Varkauden Nuorisopalveluiden työntekijöille, blogimme lukijoille ja kaikille, jotka ovat olleet mukana Nuorten Toimituksessa!

Aurinkoista ja rentouttavaa kesää!

At The Library

Kati Kauppi ja Jenni Hallama naatiskelemassa hyvästä mussiikista.
Nuorisopalveluiden kesätyöläiset Jessi ja Moona poseeraamassa kauniisti.
Mudfield Platypus esiintymässä. Nuorisopalveluiden oma poika Kim laulaa!
Tapahtuma keräsi yllättävän paljon yleisöä.
But first, let me take a #selfie by Mikki.
Moikka! Tässä hieman lupaamiamme tunnelmia eilisestä At the library-tapahtumasta. Meininki oli tosi kiva ja ihmisiä saapui paikalle yli 120! Tapahtuma oli siis todella onnistunut ja ennustettu kävijämäärä ylittyi paljon.

Kirjaston Koivupuiston puoleisella terassilla nautittiin hyvästä musiikista varkautelaisten nuorten toimesta, syötiin Cafe Ankkurin tarjoamia herkkuja (jonka vohvelit olivat ehdoton vetonaula) ja istuskeltiin nurmikolla auringonpaisteessa. Toivottavasti samankaltaisia tapahtumia saadaan Varkauteen vielä lisää :-)

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Pikku Palomiehet

Hellurei ja hellät tunteet! Kerrankin toimitus saapui töihin vähän myöhemmin, ja kaikki saivat nukkua pidempään kuin normaalisti. Puitteet olivat siis täydelliset päivän tapahtumiin! Olimme mukana projektissa, jonka tarkoituksena oli kuvata vanhaa paloautoa. Liikuskelimme koko iltapäivän Stora Enson tehtaan läheisyydessä ja dokumentoimme auton liikkeitä. Tehtaan vanhat rakennukset toimivat täydellisinä kuvauspaikkoina! Klipeistä kootaan myöhemmin videota.

Kaikki olivat yhtä mieltä tämän päivän kohokohdasta - yllä näkyvät hatut! Saatiin ne Stora Enson turvallisuuspäälliköltä, joka toimi tänään meidän ohjeistajana. Pikku Palomies-päähineet ovat herättäneet ihmisissä sekä hilpeyttä, että kateutta. Erityisesti jokapaikan höylämme Tarmo on ollut hyvin kateellinen univormustamme.

Apua, torstaina on kaikkien viimeinen työpäivä Katria ja Tarmoa lukuunottamatta! He ahertavat toimistolla vielä maanantaina. Huomenna onkin luvassa kaikkea kivaa, kuten työntekijöiden yhteinen ruokailu ravintola Amandassa. Kuten kaikki muistaa, ruoka on lähellä meidän sydäntä :-) Blogiin ilmestyy myös vielä juttua At The Library-tapahtumasta, jonka Nuorisopalvelut järjesti kirjastolla. Kävijöitä oli ainakin yli sata, jes!

See you lateeeeeer! :-)

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Selfie-tuesday


Heipparallaaa!

Tänään toimitus hiippaili ympäri Varkautta etsimässä kadonneita turisteja. Ensimmäiseksi päädyimme käymään Taipaleen kanavamuseossa tutustumassa sen historiaan. Sieltä emme kuitenkaan turisteja ehkä aikaisen kellonajan takia vielä löytäneet, joten aikamme vanhoja perämoottoreita ihmeteltyämme lähdimme ajelemaan kohti Kuntorantaa ja siellä majailevia karavaanareita. Pienen tuohiorava-episodin jälkeen selvisimme kuitenkin suunnitelman mukaisesti perille asti. :-D Leirintäalueella oli hulinaa ja nurmikot täyttyneet asuntoautoista ja -vaunuista. 
Haastattelimme muutamia reissaajia, joista osa oli tullut Varkauteen Raumalta ja osa Espoosta asti. Kyllä tämä Varkaus on sitten hieno paikka!

Nauruhermoja kutkuttelevaa tiistain jatkoa, adiooos!               

                                                 

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Erismenoo


Heimoi! Juhannus on juhlittu ja Nuorten Toimituksen viimeinen viikko on käynnistynyt. Viikko alkoi eräleirikeskuksella siivouksen merkeissä. Eriksellä näytti jälkien perusteella olevan hauskaa, mutta roskaamisen ja muun sotkemisen olisi voinut jättää välistä.

Nuorten Toimitus ja Nuorisopalveluiden kesätyöntekijät viettivät maanantaipäivän eräleirikeskuksella siivotessa ja seiniä pestessä. Kiitokset signeerauksista ja muista komeista piirrustuksista kodan seinillä, niitä oli ilo lukea ja pestä. Jatkossa tämmösen turhuuksen voisi jättää tekemättä kokonaan. Aiemmin hajotettu laiturikin piti korjata, ja yksi kesätyöntekijöistämme joutui uimaan lammen toiselle puolelle ponttoonin perässä.

Onneksi paikat saatiin kuntoon, kaikki nuorisopalveluiden työntekijät toivovat, että eräleirikeskuksella ei jatkossa tehtäisi ilkivaltaa.

Tj 2 päivää töitä! Torstaina Nuorten Toimitus sanoo heipat ja laukkaa vihdoin kesälomalle :-)

torstai 19. kesäkuuta 2014

Katriton torstai

Lapset on terveitä kun ne leikkii (sairaita kun ei osaa lopettaa)


Tarhalaisilla oli hurjan hauskaa ja kesätyöntekijät ihastuivat Hello Kitty-kenkiin!
Kaikille omat kamut

Moikka! 

 Tänään aamulla toimitusta lukuunottamatta muut kesätyöntekijät olivat jakautuneet Taulumäen päiväkotiin leikkimään lasten kanssa ja Louhirinteen palvelukeskukselle ilahduttamaan vanhuksia. Toimituksesta Jouni, Emppu ja Sanna lähtivät päiväkodille katsomaan mitä tapahtuu! Kesätyöntekijät olivat tehneet kaikenikäisille tarhalaisille sopivan "seikkailuradan". Radalla kiemurreltiin ensin esteiden ympäriltä joko potkulaudalla, kolmipyöräisellä pyörällä tai pikkumopolla. Ajeluiden jälkeen hypittiin tasajalkaa tai laukattiin kuin hevoset seuraaville rasteille. Muilla rasteilla mm. etsittiin piilotettuja erivärisiä luita ja pujoteltiin hämähäkinverkon läpi, jonka jälkeen heiteltiin ketjuja possun pään rei'istä ja heitettiin palloa renkaiden sisään. Lapsilla oli selvästi hauskaa ja niinhän oli meilläkin!


Kikattava kollegamme Katri viettää tänään vapaapäivää, joten Po1ntissa on ollut hieman hiljaisempaa. Jenni onneksi on palannut töihin pieneltä sairaslomaltaan.

Palaillaan ensiviikolla, hauskaa juhannusta kaikille! :-)

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Sattarissa seikkailua ja tämä koira on kissa



Jouni levitoimassa.
Moro! Toimitus kävi keskiviikkona tutustumassa Satunpuiston eli "Sattarin" skeittimahdollisuuksiin. Paikalla tapasimme 11-vuotiaan Max Vokkolaisen ja 13-vuotiaan Veeti Tuutin, jotka harrastavat scoottausta. Max ja hänen kaverinsa rakentelivat puukäsityötunneilla kentälle hyppyreitä ja manual padeja, jotka he toimittivat Sattariin pari viikkoa sitten. Maanantaina pojat saivat harmikseen huomata, että tekeleitä oli tuhottu. Herää kysymys, miksi?

Ensin varkautelaiset nuoret valittavat tekemisen puutteesta ja siitä, ettei täällä tarjota järkeviä harrastusmahdollisuuksia. Myös uutta skeittiparkkia on toivottu pitkään ja asiaa on viety eteenpäin mm. Aloitekanavassa ja siitä on keskusteltu Oppilaskunnissa. Nyt joukko nuoria on itse rakentanut välineitä, jotka kuitenkin tuhottiin. Kaikki voisivat miettiä, onko tällaiselle ilkivallalle oikeasti mitään tarvetta. Lopettakaa ilkivallan tekeminen ja olkaa kivoja toisillenne! :-)

Sitten vielä kiva loppukevennys ja piristystä rakkaalle kollegallemme Jennille, joka on kipeänä kotona. Parane pian! (Ei osata käyttää tulostinta tai mitään muutakaan ilman sua.)

Rakkain terkuin Jouni, Katri, Emppu ja Sanna! 

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Lintsillä hurjastelua



Moikka! Ohessa Varkauden Nuorisopalveluiden kesätyöntekijöiden kirjoittama juttu Linnanmäen reissusta. Tällä kertaa asialla ei ollut toimituksen vakioporukka, vaan matkaan lähtivät Sara ja Kim. Juttua ei julkaistu Warkauden Lehdessä, koska lehdessä ei ollut tilaa. Alla tunnelmia kesäpäivän vietosta Lintsillä! - Toimitus


Varkauden Nuorisopalvelut järjestivät reissun Linnanmäelle 11.6.2014, nuorten toiveesta. Reissulle osallistui 33 iältään 13 -17-vuotiasta nuorta ja 4 nuorisopalvelujen työntekijää. 


-      - Toivon että tulisi hauska päivä. Vähän jännittää, koska en ole ikinä ennen käynyt lintsillä, toteaa Emma Laukkanen reissun alkaessa.

- Ihan hyvillä fiiliksillä lähden ja olin viime vuonna tällä samalla reissulla, mutta se ei mennyt silloin ihan putkeen, lisää Tuija Valo. 

Matkat kuljimme kaikki yhdessä bussilla, yhden pysähdyksen taktiikalla. Matka sujui ripeästi, koska nuoret odottivat suuresti perille pääsyä. Linnanmäellä oli paljon asiakkaita suopean sään johdosta, jonka seurauksena laitteiden jonotusajat olivat jokseenkin pitkiä. Jonotusajat eivät kuitenkaan menoa haitanneet. Jännittyneenä kaikki odottivat uutuuslaite Kingin kokeilua, mutta se ei ollut valitettavasti käytössä. Myöskin suursuosikki Kieppi oli suljettuna.

     - No ihan hyvät fiilikset jäi, vaikkakin suurin osa ajasta menikin laitteisiin jonottamiseen ja sellaisiin laitteisiin, missä en ollut vielä käynyt. Oli hyvä sää ja oli hauskaa, kommentoi Tuija reissun jälkeen.

    
      - Ihan mukavaa oli, ite en uskaltanut niihin kaikista hurjimpiin laitteisiin mennä, mutta oli hauskaa. Reissu täytti kaikki odotukset. Oletin että Ukko olisi ollut paljon matalampi, mutta ei sitten ollutkaan. Vähän rupes jännittämään sitten siellä paikan päällä, oli kyllä hieno paikka ja mahtava kokemus, kertoo Emma kotimatkalla.


Saimme mukaamme kotiinviemisiäkin, kun mukana olleet pojat Jeri Pylkkänen ja Joona Koivistoinen voittivat kolme kiloa sipsiä.


Teksti ja kuvat: Sara Elfvengren ja Kim Karvonen

maanantai 16. kesäkuuta 2014

Höpinää Kuopion reissusta

Frappe Waynes Coffeessa oli makuelämys!
Harri ja Petri Väänänen jakelemassa nimikirjoituksia.
Perjantai 13.6, sinä kuuluisana epäonnen päivänä, Nuorten Toimitus kävi Kuopiossa Köpen Junnuklubin ja FromTheBushesin kanssa. Meidän onneksemme bussi ei kuitenkaan suistunut ojaan, tai mitään pahaa ei muutenkaan sattunut. Vietimme oikein kivan päivän, johon kuului kaikenlaista tekemistä jokaiselle. Aamupäivällä meno oli vähän väsynyttä, kun bussi nappasi toimituksen kyytiin Taulumäen torilta kello 12. Tunnelma kuitenkin kohosi hyvässä seurassa nopeasti! FromTheBushesin Harri, Petri ja Matti saivat heti seuraa innokkaista faneista ja pääsivät vastailemaan kiperiin kysymyksiin, sekä ottamaan yhteiskuvia nuorten kanssa.

Matkuksessa kiertelimme muutamat kaupat, mutta etusijalle nousi ruoka. Kauppakeskuksessa pyörimisen jälkeen suuntasimme nimittäin Raxiin, jossa kaikki saivat syödä niin paljon, kuin sielu sieti. Joku taisi tosin saada epäonnisesti Tabascoa pizzaansa... 

Scalan leffateatterissa kävimme katsastamassa Pahatar-leffan 3D:nä. Toimituksen mielestä leffa oli ok, mutta ei mikään tajunnanräjäyttävä. Leffassa käyminen oli silti kivaa! Kokonaisuutena reissu oli onnistunut. Puoli yhdeksän aikaan saavuimme takaisin Varkauteen ja suuntasimme kotiin väsyneinä, mutta onnellisina.

Jouduimme tänään sanomaan heipat Jerelle,  joka suunnisti kesälaitumille. Hyvvee lommoo Jere, rentouvu! Jäämme kaipaamaan sinua :(

Palaillaan! :-)

torstai 12. kesäkuuta 2014

Vekara Po1nt


Huisketta huimaa, tukkakin kuivaa.

Eilen Po1ntWarkauden Vekarapajalla oli huisketta, unohdettiin päivittää blogiinkin kuvat.
Joten tässä on kuva eilisestä, lapsia kävi paljon askartelemassa, sekä muokkaamassa kuvia.
Tänään käviöitä ei ole ollut niin paljoa, kuin eilen, mutta vielähän sitä ennättää :)


Jonten esimerkki mm. lastenkin muokkaamista kuvista.

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Hiiohoi!

Torjantaita ystäväiset! 

 

Tänä aamuna meno on hieman väsynyttä. Toimitus on aloittanut lehtijuttujen kirjoittamisen tältä päivältä.
Työn alla on Vammelin tiloissa olevien Vekara-pajoista kertova juttu. Eilen aloitettu sirkustaitotyöpajan lehtijuttu on saatu jo päätökseen.
Tänään toimitus jalkautuu Rohvessori Asko Pikkupuron Planetaarioon, Soisalo-opistoon ja Hajamielisen Professorin työpajaan.

Työpisteemme on hieman sekainen, koska Po1ntWarkaudessa toimii yksi Vekarapaja- mitä kuva kertoo, kerro se kuvin.
Tervetuloa tutustumaan! 

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Vekarointia


Touhukasta tiistaita! Toimitus on aloittanut aamunsa jälleen Varkauden pääkirjastolla. Tänään miellä on Po1ntWarkauden pisteellä oma Vekara-pisteemme.
Touhuamme täällä valokuvauksen,kuvakäsittelyn, sekä askartelun parissa.
Toimituksemme nuoret ovat jalkautuneet kaupungille haastattelemaan ihmisiä erilaisissa vekara toiminnoissa.
Osa toimituksesta on lähtenyt RC-autojen perään, kun osa taas on Taikalaatikkotyöpajalla vierailemassa.

Kesätyöksi varsin mukavaa puuhaa :)

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Maanantai huomenta!

 Vekarat johdattaa

Tänään alkanut Vekara-Varkaus on laittanut toimituksen liikkeelle. Aamulla yhdeksän aikaan osa toimituksesta lähti merirosvo Pääkallo-Peten matkaan, kun osa jäi Po1nt - pisteelle tekemään hommia. Toimitus pyörii koko Vekara-Varkauden ajan erilaisissa toiminnoissa  ja tapahtumissa tekemässä juttua.

Pääkallo-Pete on moderni merirosvo. Tässä hän on merirosvo kokelaiden kanssa laiturilla

























Po1nt pisteellä alkaa huomenna Mitä kuva kertoo, kerro se kuvin- työpaja, jossa sukelletaan valokuvauksen pariin. Saapukaa siis kirjastolle, mikäli aihe teitä, tai teidän pikkuisianne kiinnostaa.

perjantai 6. kesäkuuta 2014

Viikon parhaat

Olihan meillä mukavaa

Ensimmäinen kesätyöviikko, sekä Silta 7 on tullut päätökseen.
Takana on kiireinen työviikko ja viikonloppu tulee kyllä tarpeeseen.
Viikkoon on mahtunut kaikenlaista, kuten esimerkiksi lehtijuttujen kirjoittamista, kouluseikkailua, suolla hiihtoa ja päikkärin luukussa kyntämistä.
Hauskaa on ollut, kiirettä pitänyt.. 
Toimitus palaa asiaan ensi viikolla, uusien aiheiden kanssa.

Viikon parhaat palat - Silta Seiskalle
Nuoret matkaavat ohjaajan johdolla metsään eräleirikeskuksessa.

Yksi rasti 'eriksellä' oli tarkka-ammunta paintball-aseella.
Toimituksen mielestä parasta ensimmäisessä viikossa on ollut itse työ, sekä eräjormailu eriksellä.
Kahden meistä, Jennin ja Jeren, mielestä huvittavinta oli kuoppakankaan eläimet vitriinissä.



Kaikesta väsymyksesta huolimatta, olemme saaneet kiitosta työstämme. Olemme nauttineet kuluneesta viikosta, sekä odotamme innolla tulevaa viikkoa ja sen mukanaan tuomia haasteita Vekara Varkauden parissa.

Jontte on solmussa! Yhteiset leikit ovat MUST ylä-asteen alkamisen kynnyksellä.

Sirkus temppujen opettelua parhaillaan.
Aivain on voimaa- yleisavain on superia.
Hyvää viikonloppua!

torstai 5. kesäkuuta 2014

Pähkinänkuoressa

Me - Nuorten toimitus
Jere Janhunen, Katri Laitinen, Jenni Santamäki, Jouni Kotila, Emilia Paljakka.

Suhraamme kesäkuun ajan ympäri Varkautta kuvaten, kirjoittaen ja villisti nauraen.
Olemme kesätöissä Varkauden nuorisopalveluilla ja Po1nt Warkaus, sekä Nuoristotiedotuspiste Nuotti ovat Nuorten toimituksen takana. 

 Toimitustyö alkoi maanantaina 2.6, jolloin se starttasi Silta Seiskalle-tapahtuman merkeissä Päiviönsaaren koululla. Ensimmäinen viikko alkaa olla pikkuhiljaa paketissa ja tähän mennessä olemme rustanneet pari lehtijuttua, tapahtuman ja itsemme, Nuorten toimituksen, esittelystä. Töitä meille on muutakin, esimerkiksi erilaisten pisteiden ohjausta ja tapahtumien suunnittelua. 

Tulevaisuudessa...

Ensi viikolla on luvassa Vekara Varkaus, jonka useissa tapahtumissa meidät voi nähdä heilumassa kameran ja vihkojen kanssa. Perjantaina 13.6 (onnenpäivä) Katri, Jouni ja Emilia suuntaavat Eemeli Oksialan ja FromTheBushes Youtube-kanavan poikien kanssa Kuopioon.  Menemme mukaan seuraamaan Könönpellon nuokkarin junnuklubin reissua, mikä sisältää Matkuksessa shoppailua, Raxissa ahmimista, sekä leffassa rentoutumista. Tästä tulee luonnollisesti myöhemmin juttua Warkauden Lehteen. Vekara-viikolla Toivomme myös pääsevämme mukaan esim. Seikkailujen Saareen, Merirosvoristeilylle, Lehtevämiehen puistokonserttiin, tai Vohvelikisaan. Olemmehan kaikki suuresti hyvän ruuan ystäviä!

Ketä me olemme?

Jere, 22, on media-assistentti. 

Jouni on 17-vuotias kaksoistutkintoa suorittava upea opiskelijapoika. Osan päivästä voit tavata Jounin rakennusalan hallilla, osan lukion penkillä. Tämä iloinen nuori mies lumilautailee talvisin ja valittelee polveaan kesäisin. Hänen erityisiä kiinnostuksenkohteitaan ovat ääninauhurit, naiset ja ruoka.

Katri, 17, on suorittanut ensimmäisen vuoden lukio-opinnoistaan. Harrastuksiin kuuluvat musiikki,  kavereiden kanssa ajan viettäminen, leffat, keikoilla käyminen ja kesällä festareilla ravaaminen. Myös Katri pitää ruuasta, sekä sen laittamisesta. Tulevaisuudessa media-alan opiskelu kiinnostaa.

Emilia, 16, suuntaa syksyllä opiskelemaan liiketaloutta. Emppukin tykkää ruuasta, muttei sen laittamisesta. Kesäsuunnitelmiin kuuluvat mansikoiden syöminen ja kavereiden kanssa hengailu, myös reissuun ulkomaille lähteminen on haaveissa.

21-vuotias Jenni opiskelee vielä vuoden verran media-assistentiksi. Vapaa-ajalla iloinen Jenni tuskailee ADHD-koiransa kanssa ja mökkeilee.

Ohessa video FromTheBushes-kanavalta.