tiistai 21. marraskuuta 2017

WanuvaRock2017

 WanuvaRock, tänä vuonna tapahtuma veti porukkaa mukavasti.
Ensimmäisenä mieleeni kuitenkin nousee itse tapahtuman valmistelut ja järjestäminen. Ensimmäistä kertaa pääsin mukaan järjestelyihin syvemmin. Oli myös mukava huomata kuinka suuren työn Wanuvalaiset olivat tehneet koristeiden ja somisteiden eteen. Uv maalilla maalatut koristeet näyttivät todella hyvältä ja toivat oman viimesen silauksen varkaus salin aulaan.

Ennen ovien avausta ulkopuolella odottava jono oli myös positiivinen yllätys joka tiesi myös kiireistä aikaa ovien avauduttua puhallutuksessa, lipunmyynnissä ja narikassa.

Itse pääsin fiilistelemään WanuvaRockia lipunmyynnistä mutta eipä tuo minua haitannut. Vaikka artistit olivatkin minulle tuntemattomia ennestään niin pystyin saamaan hyvän keikkafiiliksen.


Kaikilla tuntui olevan todella mukava ilta ja suuremmilta kommelluksilta vältyttiin mikäli ei lasketa raha sadetta portaikosta kassan levitessä kompastumisen johdosta.

Mutta kaikin puolin hyvä fiilis jäi tapahtumasta ja toivottavasti ensivuonna uudestaan. Tässä vielä kuvia tapahtumasta.
-Kiia





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti