Moro!
On surullista ajatella monen Varkauden nuorisotalon nykytilannetta, miettien lähtökohtaa ja miten vilkkaita ja eläväisiä ne ovat alkuun olleet. Nykyisin Varkaudessa on vain yksi toimiva nuorisotalo, kun taas joskus ”nuokkareita” oli ympäri kaupunkia.
Esimerkiksi Savontien
kerhotalo on tullut tiensä päähän lähes sadan vuoden taipaleen jälkeen. Vuonna
1921 rakennettu talo on päätetty purkaa, koska se on päässyt niin huonoon
kuntoon. Aikanaan kerhotalo oli vilkas ja täynnä toimintaa! Ihmisiä kävi
talolla aina pienistä lapsista vanhuksiin. Jopa Kuwaitin prinssi vieraili
talolla aikanaan!
Myös
Joutenlahdessa sijaitseva entinen nuorisotalo on saanut osansa huonoa tuuria.
Vuonna 1922 rakennetusta talosta tuli nuorisotoimien tilat vuonna 2007, mutta
rakennus jäi tyhjilleen vuonna 2013 nuorisopalveluiden siirryttyä kirjastolle
säästösyistä. Tarkoitus oli siirtää talolle työpajatoiminta ennen kuin se
sortui 22.8.2014 korjaustöiden aikana. Nyt rakennus aiotaan purkaa.
Savonmäen nuorisotalo purkutöiden alettua.
Savonmäen
nuorisotalon lopettamisesta alettiin keskustella säästösyistä ja myöhemmin
sieltä löydettiin kosteusongelma. Nuorisotoiminta talossa lopetettiin ja talo
purettiin.
Savonmäen nuorisotalo maan tasalla.
Nykyisin
Könönpellossa sijaitsee ainut Varkauden nuorisotalo. Tosin nuorisotalotoiminta
jouduttiin siirtää aiemmasta osoitteestaan Nallenkadulta, Könönpellon koululle,
kosteusongelman vuoksi.
Könönpellon entinen nuorisotalo
Nuokkarit ovat nuorille hyvä kohtaamispaikka,
jossa viettää iltaa toistensa kanssa. On ikävää, että melkein kaikki Varkauden nuorisotalot on lakkautettu säästösyistä tai tilojen huonon kunnon takia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti