perjantai 5. kesäkuuta 2015

Toiminta torstai silta7

Tanssia, pelejä ja sirkushuveja

 

Aurinkoista huomenta kaikille täältä Nuorten toimituksesta!

Eilen oli Silta seiskalle kolmas sekä erittäin toiminnallinen päivä. Päivä alkoi Ainon ohjaamalla tanssilla hiphopin tahtiin. Alkujumpan jälkeen nuoret pääsivät työnkentelemään pajoissa Senjan sekä Urpon eli Seurakunnan kanssa. Senjan pajassa nuoret pääsivät itse tuunaamaan omat kesäkassit teeman Silta seiskalle mukaan. Urpon pajassa nuoret keskustelivat arvoista ja valinnoista yhdessä.

Aino pitää aamuista tanssia iloisella mielellä!
Idän nopein, lännen hitain peliä aamusta!
Nuori tekemässä omaa laukkua Senjan pajassa
Tyhjiä laukkuja, joita nuoret pääsivät tuunaamaan

Päiviönsaaren nuorten sormenjälkikehys
Nuoret keskustelemassa arvoista ja valinnoista Urpo Häkkisen johdatuksella

 Päivän liikunnallisessa osiossa pääsimme pelamaan erilaisia pelejä lännen nopeimmasta tunnetiloihin. Iloa ja naurua riitti myöhäiseen iltapäivään asti! :)

Twisteriä "tyttöjen" kesken ;)
Frisbeegolfia Petteri neuvonantajana
Sairaan nopee Juho! :)
Velhot, kääpiöt ja jättiläiset peliä


Päivän aikana harjoittelija Maiju teki haastattelun Silta seiskalle-viikosta neljän tytön kanssa. Toivomme näkevämme jutun pian lehdessä! :) Kaikki työntekijät on mielissään iloisista kommenteista!

Tunneilmaisu peliä Maijun johtamana!

Iloista perjantaita kaikille! Me täällä nuorten toimituksessa vietämme viimeistä ja ihanaa SIlta seiskalle päivää hymyt huulilla! 

torstai 4. kesäkuuta 2015

Silta seiskalle tunnelmia keskiviikolta!

Sateinen keskiviikko Kuoppakankaalla

Heipati hei!

Silta seiskalle keskiviikko starttasi pilvisissä tunnelmissa. Aamulla nuoret, tiistaina Päiviönsaaren koululla sekä Kuoppakankaalla olleet nuoret tulivat Kuoppakankaan koululle. Aamu alkoi ryhmäytymisellä ja ongelmaratkaisutehtävillä. Vaikka päivä oli sateinen, oli nuoriso pirteää ja iloista!


Pressun kääntöä koskematta lattiaa, haastetta ainakin riittää!

Yhteistyöllä kaikki onnistuu!



Musiikkipajassa nuoret pääsivät kuuntelemaan ja arvioimaan erilaisia musiikkityylejä rockista poppiin. Nuorten suosikeiksi nousivat Robin ja Metallica! Pajan toisessa osiossa nuoret päätivät tutustumaan bändisoittimiin sekä kokeilemaan niitä.

Petteri opastaa!
Pianon soittamista.
Luontoretkellä nuoret pääsivät tekemään pajoissa ryhmätehtäviä, liikkumaan sekä he saivat tutustua ensiapuun.

Sokkona mennään!



Ensiapukoulutusta terveydenhoitajan opastamana!









Hiihtoa kesäisi? :o

Se olikin tandemhiihtoa porukassa!

Hyvää ja toivottavasti aurinkoista torstaita kaikille! - Nuorten toimituksen poppoo!

keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Silta Seiskalle


Silta Seiskalle starttasi yläkouluilla

Tiistaina starttasi Silta Seiska Päiviönsaaren ja Kuoppakankaan koululla. Mukana oli 28 tulevaa seiskaluokkalaista. Silta Seiskalle tapahtuman tarkoitus on ohjata ja opastaa tulevia seiskaluokkalaisia yläasteelle, tutustuttaa uuteen kouluun ja auttaa nuoria tutustumaan toisiinsa sekä tietenkin pitää hauskaa. Tapahtumaa on tekemässä Varkauden Nuorisopalvelut kesätyöntekijöineen ja koulujen henkilökunta. 



Päivään sisältyi tutustumisleikkejä, ongelman ratkaisua taikanarun avulla, kouluseikkailu tukioppilaiden ohjaamana, ruokailu, tutustumista Po1nt nuortenportaaliin luomalla sinne uusia mainoslauseita sekä Nuortenideat.fi sivustoon. Lisäksi terveydenhoitajat kertoivat nuorille terveydestä ja ohjeistivat tulevia seiskaluokkalaisia tekemään frescoa. 

Meidän fiiliksemme eilisestä on mahtavat sillä kaikki lähtivät hyvin leikkeihin mukaan.

Kuvia Päiviönsaaren koululta

Tuutori esittelemässä koulua kouluseikkailussa.


Terkkariin tutustumista.
Liikkasalissa hengailua.
Nuoret pelaamassa peiliä.


Kuvia Kuoppakankaan koululta

Vähän koripalloa. 


Nimielukoiden valinta.

Taiteilua katuliiduilla.

Aivotoiminnan virkistystä ongelmatehtävien ratkaisulla. 

Tätä blogia päivittävät kesätyöntekijät kesäkuun ajan! :)

Ylä: Aino, Eetu, Sonja  (vasemmalta oikealle)
Ala: Roni, Laura, Juho  (vasemmalta oikealle)


Pitää mennä t.Kesätyöntekijät :)


maanantai 10. marraskuuta 2014

Hupsista heijjaa!

Toimitus on taas jutun juurella! Hulinaa on ollut menneellä viikolla täysin sylein. 
Tarinoiden taulumäki- tapahtuman järjestelyssä on riittänyt tekemistä monelle. 
Jenni - eli minä olen järjestänyt tapahtumaan pienen esittelyn bloggaajista & vloggaajista. Tein myös videokoosteen siitä, mitä vlogit käytännössä ovat. 
Esittelyssä oli myös mukana Ilona Puhakka, joka pitää Never Give Up- nimistä blogia blogbookissa :) Käykääs se katselemassa :) 
Tänään kirjoittelemme Emilian kanssa juttua lehteen. 
Alku on ollut hieman tahmeaa, mutta hyvä tästä tulee :)
Emilia pohtii kuinka muotoilla ajatukset järkeviksi lauseiksi.

Hyvä tästä tulee :) Seuraavaan kertaan siis :) 

torstai 23. lokakuuta 2014

Kirjoitetaan lehteen..... Taas.

Eilen toimitus tapasi saksalaisia nuoria. 
Nuoret ovat kotoisin pirnasta joka on varkauden ystävyyskaupunki. 
Toimitus luonnollisesti tekee tapaamisesta  jutun Warkauden lehteen. 
Haastattelu jouduttiin ymmärrettävistä syistä tekemään kansainvälisillä kielillä. 
Käytössä oli siis englanti. 
Nyt joudumme suomentamaan juttumme lehteen painettavaksi. 
Katri oli eilen tulessa. Oikeasti. 
Emme muut kerenneet sanoa sanaakaan, kun Katri innoissaan haastatteli saksalaisia. 
Tänään Katri ei ole niin tulessa....

Työn tekeminen työpäivän/koulupäivän  päätteeksi on välillä hieman haasteellista :) 

Päivitetäänpä hieman! Jouni on poistunut  iloisesta ja nauraen matkaa taitavasta joukostamme.
Jounilla ei tosin ole hätää, hän vain päätti keskittyä koulunkäyntiin. 
Jounin tilalle olemme saaneet ikäänkuin kytkynä Sannan. 

Toimitus on päättänyt ottaa Varkauden nuorilta ehdotuksia jutun aiheeksi! Meihin saa yhteyttä; 
po1nt.varkaus@gmail.com
040 704 2290 <--- Po1ntWarkauden studion puhelinnumero, johon vastaaja löytyy arkisin klo; 9.00-15 

Rohkeasti viestiä tulemaan! 

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Täällä taas!

Heippa vaan arvoisat lukijat,  toimitus on palannut tukikohtaan.
Toimitus tosin on tehnyt muutamaa lehtijuttua jo aiemmin, kuten varmaan valveutuneimmat lukiat ovat huomanneet! :)
Tänään meitä täällä Po1nt-Warkauden studiossa toimituksen porukkaa on paikalla minä - Jenni ja seuranani on Sanna. 

Heipähei! :)
Ensimmäinen päivä! Huhhhuh :D
Tänään tapaamme saksalaisia, joiden kanssa pääsemme hohtokeilaamaan! :) Tästä sitten kirjoitamme yhdessä jutun WL:lle :)
Ompa mukavaa taas jälleen Po1ntissa. :D


torstai 26. kesäkuuta 2014

Lomille lompsis!

Koko ihana työporukka koossa ♥

Tänään se vihdoin koittaa, nimittäin Nuorten Toimituksen on aika jäädä kesälomalle! Samalla jää tämä blogikin lomailemaan. Meillä on ollut tosi mahtava kuukausi täällä ja ollaan opittu niiiiin paljon uutta mm. kuvanmuokkauksesta ja kirjoittamisesta. Työmme oli hyvin monipuolista ja mielenkiintoista. Meistä tuli tiivis porukka yhdessä ja yhteistyö sujui paremmin kuin hyvin. Kaikesta huolimatta fiilikset on tällä hetkellä hieman haikeat täällä Po1ntilla, koska ihania työkavereita jää kyllä ikävä. :-( 
Toivomme kovasti, että voisimme jatkaa toimituksen parissa vielä ensi syksynä. 

Kiitos paljon Varkauden Nuorisopalveluiden työntekijöille, blogimme lukijoille ja kaikille, jotka ovat olleet mukana Nuorten Toimituksessa!

Aurinkoista ja rentouttavaa kesää!