keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Testissä: Runebergin tortut

Hola,

Runebergin päivä lähestyy ja kaupoissa näkee kokoajan enemmän myynnissä runebergin torttuja. Tarinan mukaan nämä maukkaat leivokset on kehittänyt J.L Runebergin vaimo, Fredrika, Runebergin halutessa syödä jotain makeaa. Hänellä ei kuitenkaan ollut erikoisia aineksia, joten hän vain päätti kokeilla saada aikaiseksi jotain, mitä kotona olleista tarvikkeista vain sai. Hyvä, että keksi, sillä me ainakin pidettiin kun saimme tänään kivan yllätyksen työnteon keskelle, kun Anneli saapui studiolle runebergin torttujen kanssa! Hän kertoi meille, että meidän täytyy maistaa ja kertoa mikä niistä olisi paras. Makuja oli kolme. Karvasmanteli, rommi ja tavallinen. Sovimme, että pisteytys on asteikolla 1-5 (1 huono, 5 hyvä).

Tortut meille teki Cafe Ankkuri!

Aloitimme ensimmäisenä maistamalla karvasmanteli torttua. Se sai yhteensä pisteitä 13,5 ja oli Harrin lemppari! Seuraavaksi tavallista, joka sai 16,5 pistettä ja viimeisenä rommi, joka sai alhaisimmat pisteet, eli 11 pistettä. Eli meidän arvion mukaan tavalliset olivat parhaita!

Tämän testin perusteella päätettiin mitä tarjoillaan Cafe Ankkurissa Runebergin päivänä 5.2.16! Tulkaahan kaikki maistamaan, oli muuten makoisaa herkkua.

Herkuttelu terveisin,
Studion väki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti