keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Paluu tulevaisuuteen

Vilske ja vipinä on alkanut ulottua myös Po1ntin omalle studiolle, kun Aikamatkalla Varkaudessa-valokuvatyöpaja käynnisti toimintansa tiistaina 14.6. klo 10. Aloituspäivästä asti pajalla on ollut paljon osallistujia ja hiljaisia hetkiä ei liiemmin ole ollut. Olemme kuvanneet lapsia ja aikuisia ja media-assarit Heidi ja Emilia ovat liittäneet heidät sitten tietokoneella esimerkiksi nököttämään tikkarin päälle tai leijailemaan avaruuteen.

Jo tiistaina pajallamme kävi yhteensä yli sata lasta ja aikuista. Suosituimmaksi taustaksi on valikoitunut karkkikatu, jonka kirkkaat värit ja makeat koristeet houkuttelevat lapsia. Myös avaruuspizza on noussut suosioon ja moni onkin halunnut avaruuteen lentämään pizzalla. Olemme vielä auki tänään kello 10-12 sekä 13-15. Tässä muutamia valmiita tuotoksia.







Tule Sinäkin kuvauttamaan itsesi ja tuo mukaan tuttavasikin! 

-Emilia ja Wilma-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti