tiistai 28. kesäkuuta 2016

Action Day @ Tehtaan koulu


Maanantaina 27.6. nuorisopalvelut järjesti yhdessä Po1ntin kanssa POP Up-nuorisotilan Tehtaan koululla. Teltta pystytettiin koripallokenttien viereen iltapäivällä ja nuorisotila oli avoinna iltakahdeksaan asti. Tarjolla oli kahvia, teetä, hedelmiä, makeisia ja leivonnaisia. Illan alussa pihalla pidettiin vuoden 2016 Wanuvarock-tiedotustilaisuus, josta tehtiin myös juttu Warkauden lehteen. 


Wanuvarockin porukka poseeraamassa lehtikuvaa varten


Illan tarkoituksena oli rentoutua ja viettää kesäpäivää kavereiden kesken, koska Varkaudessa ei tällä hetkellä ole konkreettisia nuorisotiloja käytettävissä. Tehtaankoulun aitaa vasten asetettiin taulut, joihin pystyi luomaan spraymaaliteoksia. Vain mielikuvitus oli rajana graffitinmaalauksessa ja kokeilemaan pääsivät sekä vanhat konkarit että uudet tulokkaat.



Yleisöä paikalle saapuivat viihdyttämään Anniina Kauppinen ja Emmi Räisänen eli duo Emmiina, joka soitti kesäisiä kappaleita kuulijoille. Kappaleiksi oli valikoitunut sekä ulkomaalaisia että kotimaisia hittejä, kuten Aviciin Waiting for Love ja Scandinavian Music Groupin Hölmö rakkaus. Tutut kappaleet saivat yleisön jopa laulamaan mukana.




Loppuilta meni koripalloa pelaten ja herkkuja napostellen

Tässä kooste illan meiningistä!

Valitettavasti huonon sään vuoksi jouduimme perumaan ala-aste-ikäisille tarkoitetun nuorisotilan tiistailta 28.6. 

-Emilia ja Wilma-


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti