maanantai 18. huhtikuuta 2016

Camera obscura -valmisteluja 15.4.

Olin perjantaina 15.4. mukana rakentamassa Camera obscuraa Kuoppakankaan työkeskuksessa. Erilaisia osia oli paljon, niin isoja kuin pieniä mutta hyvällä ohjeistuksella sekä yhteistyöllä saimme urakan valmiiksi noin muutamassa tunnissa. Mukana avustamassa olivat mm. Varkauden seurakunta sekä Varkauden nuorisopalvelut.

Tästä se kasaaminen alkaa!



Seinien ripustamista
Melkein seinät pystyssä!
Camera obscura tulee latinasta ja tarkoittaa "pimeä huone", sanaa käytetään myös neulansilmäkamerasta. Camera obscura on peruskoululaisille suunnattu toimintamalli, joka on kokemukselliseen oppimiseen perustuva mielikuvaseikkailu. Mielikuvaseikkailu koostuu seitsemästä huoneesta ja kulkija kuulee kuulokkeiden läpi tarinan jonka perusteella hän etenee. Toiminnan tarkoituksena on tarjota nuorelle kokemus omasta ainutkertaisuudesta, arvokkuudesta sekä olemassa olonsa tärkeydestä.

Valmiin rakennelman sisälle ei valitettavasti saanut viedä kameraa, mutta nopeasti vilkaistuna vaikutti varsin mielenkiintoiselta kokemusta, sekä omaa tärkeän ajatuksen.

- Heidi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti