perjantai 4. maaliskuuta 2016

MEGA-tärskyillä


Torstaina 3.3.2016 oli MEGA-tärskyt Warkaus-salissa. Tapahtumalle ei sinänsä ollut mitään odotuksia ja menimme paikkalle avoimin mielin. Arvattavissa kuitenkin oli että paikalle saapuu paljon aiheista kiinnostunutta yleisöä ja hälinää on paljon.



Kun me saavuimme paikalle siellä oli jo paljon yleisöä ja lisää tuli koko ajan, tuttajakin oli. 


Tapahtumapaikkana Warkaus-sali ei ole tällaiseen toimintaan mikään tilaihme ja minun mielestäni tilaa oli tapahtumalle aivan liian vähän. Esittelypisteillä yritykset kertoivat omasta toiminnastaan, mutta hälinä oli niin kova, ettei siitä juuri kuullut mitään.  Olisi ollut ihan mielenkiintoista kuulla mitä yrittäjillä/ammattiliitoilla olisi ollut sanottavaa. Kaiuttimista tuleva puhe ja ihmisten puheensorina peitti esittelypisteen puheen alleen.


 Tapahtuma oli mielenkiintoinen ja esittelypisteet kiinnostavia. Joidenkin pisteiden kohdalla olisin toivonut selkeämpää informaatiota siitä, mistä on kysymys. Eri pisteisiin tutustumiseen olisi tarvinnut enemmän aikaa joten tapahtuma-aika olisi voinut olla kolmea tuntia pidempi.


- Niina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti