keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Sattarissa seikkailua ja tämä koira on kissa



Jouni levitoimassa.
Moro! Toimitus kävi keskiviikkona tutustumassa Satunpuiston eli "Sattarin" skeittimahdollisuuksiin. Paikalla tapasimme 11-vuotiaan Max Vokkolaisen ja 13-vuotiaan Veeti Tuutin, jotka harrastavat scoottausta. Max ja hänen kaverinsa rakentelivat puukäsityötunneilla kentälle hyppyreitä ja manual padeja, jotka he toimittivat Sattariin pari viikkoa sitten. Maanantaina pojat saivat harmikseen huomata, että tekeleitä oli tuhottu. Herää kysymys, miksi?

Ensin varkautelaiset nuoret valittavat tekemisen puutteesta ja siitä, ettei täällä tarjota järkeviä harrastusmahdollisuuksia. Myös uutta skeittiparkkia on toivottu pitkään ja asiaa on viety eteenpäin mm. Aloitekanavassa ja siitä on keskusteltu Oppilaskunnissa. Nyt joukko nuoria on itse rakentanut välineitä, jotka kuitenkin tuhottiin. Kaikki voisivat miettiä, onko tällaiselle ilkivallalle oikeasti mitään tarvetta. Lopettakaa ilkivallan tekeminen ja olkaa kivoja toisillenne! :-)

Sitten vielä kiva loppukevennys ja piristystä rakkaalle kollegallemme Jennille, joka on kipeänä kotona. Parane pian! (Ei osata käyttää tulostinta tai mitään muutakaan ilman sua.)

Rakkain terkuin Jouni, Katri, Emppu ja Sanna! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti